13. joulukuuta 2014

Luukku 13


Minulle ja ajokortille tuli eilen ensimmäinen vuosi täyteen, ja tämän kunniaksi kolmannentoista luukun takaa löytyykin muutamia päällimmäisiä mietteitäni autokoulusta ja sen jälkeisistä ajokokemuksistani :)

Aloitin autokoulun elokuun alussa, reilu kolme kuukautta ennen h-hetkeä eli 18-vuotissynttäreitäni Autokoulu Peiposella. Ennen ensimmäistä ajotuntia en tiennyt autoista muuta kuin sen, että jalkojen alta löytyy kolme eri poljinta - jostakin saa lisättyä vauhtia, toisesta jarrutettua ja kolmatta pidetään pohjassa ainakin vaihteita vaihtaessa. Liikennesäännöistäkään en tiennyt kuin muutaman perusjutun, sillä alla ei ollut mopokorttia. Skootteria olin pari kertaa kokeillut ja enon mökillä pistänyt muutaman kerran mopolla mökkitietä menemään, mutta käytännössä aloitin kaiken puhtaalta pöydältä.
Ensimmäinen ja toinen ajotunti olivat täynnä "vauhtia" ja vaarallisia tilanteita - siis toisin sanottuna täyttä säheltämistä. Kolmannen ajotunnin päätteeksi muistan ajo-openi laittaneen minut ajamaan auton takaisin parkkihalliin, ja muistan yhä elävästi sen paniikin, jossa koitin saada auton ehjänä takaisin halliin. Ihana Volkswagen Beetle pysyi kuin pysyikin ehjänä, eikä ottanut naarmun naarmua minun toimestani koko autokouluni aikana! Kai se jonkinlainen saavutus tämäkin on?
Kortin saaminen ei todellakaan ollut mikään pala kakkua -juttu minun kohdallani. Teoriakokeen läpäisin kyllä heti ensimmäisellä kerralla, mutta vasta kolmannen inssin päätteeksi sain kortin taskuuni. Vielä muutama ajotunti ennen ensimmäistä inssiä sammuttelin autoa milloin missäkin tilanteessa ja tein muutenkin typeriä virheitä. Tästäkin huolimatta elin vankasti siinä toivossa, että kyllä se kortti sieltä ensimmäisen inssin päätteeksi tulee. No, olisihan se sieltä tullutkin, jos olisin siinä jäätävässä paniikkitilassa muistanut katsoa tarkemmin sivupeilejä.. Inssin ollessa ohi ja lähtiessämme ajo-openi kanssa takaisin autokoululle päin lisäajotunteja ja uutta inssiä varaamaan, sain tottakai järkyttävän itkupotkuraivari-kohtauksen ja itkin kohtaloani valehtelematta kymmenen minuuttia. Muutaman lisäajotunnin ja toisen epäonnistuneen inssin jälkeen kerkesin ajatella useampaankin kertaan, että onkohan minua edes luotu liikenteeseen. Luojan kiitos tässä(kin) tapauksessa kolmas kerta toden sanoi, ja viimeisen vuoden aikana olenkin kerennyt huristella jo useita tuhansia kilometrejä!
Iso kiitos ajokortin saamisesta kuuluu ajo-opettajalleni, jota parempaa en todennäköisesti olisi pelkääjän paikalle löytänyt enkä edes toivonutkaan. Kertaakaan en kuullut opettajani suusta suoraa huutoa tai edes äänen korotusta, vaikken suurelle osalle yksinkertaisia juttuja heti hallinnutkaan. Kärsivällisempää, rauhallisempaa ja hauskempaa ajo-opettajaa saa toden teolla etsiä! Muutenkin voin erittäin lämpimästi suositella autokoulu Peiposta kaikille, joilla autokoulu on vielä edessä päin :)
On tajuttoman palkitsevaa huomata itse, kuinka paljon on vuoden aikana kehittynyt autoilijana. Kortin saatuani olen päässyt ajamaan lähes päivittäin, ja vaikka itse sanonkin, niin kyllä se vaan näkyy ja tuntuu ajaessa. Iisalmea kauempana en toistaiseksi ole käynyt, mutta aika lailla jokainen Kuopion ja lähiseudun kolkka on tullut katsastettua jo useampaan otteeseen. Rakastan autolla ajamista yli kaiken, ja lähes aina on yhtä mukava istahtaa ratin taakse, käynnistää moottori, laittaa NRJ tai Loop radiosta päälle ja lähteä ajamaan milloin minnekin! Ajokortti on mahdollistanut niin monta hyvää hetkeä, että uskallan todellakin sanoa elämäni olevan monella tavalla miellyttävämpää kortin kanssa kuin ilman.


Toivon mukaan jokaisella tämän postauksen avanneella pysyi mielenkiinto yllä loppuun asti :) Lauantai, 11 yötä aattoon - ai että ♥ Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti